Myrskykellojen lailla nyt saappaiden askeleet lähestyy,
sanatonna kun omaiset kiireessä hyvästellään.
Toinen toisensa jälkeen kun hevoset polulla ilmestyy,
tuonne pois kaukaisuuteeen nyt häipyvän ratsujen nään.

Vaikka aika on paha niin jossain vain onnea etsitään
Meidän tehtävä taas on tuho tuo vihollisen
Ja jos ystäväs parhain sun kaatuu, niin jatka, sä jatka vaan
Ei näy loppua missään, ei loppua tappamisen.

Vielä kauan on uhkana kuuluva kalske tuo aseiden.
Vielä kauan nuo savuiset muistot mä sodasta nään.
Meidän pennutkin leikkivät sotaa ja huutavat asentoo,
vielä kauan mä omia toisilta suojaamaan jään.

Ja kun jyske on päättynyt, kyyneleet kuivuneet viimeinkin.
Ja kun ratsut on paikallaan, vallitsee taas hiljaisuus.
Ja kun tyttöjen vormut on vaihtuneet kukkiviin kankaisiin,
emme unhoita koskaan ja aika on rauhaisa uus’.