Pojan niin urhean viimeinen matka On ruumisautossa, vaan yllättäin. Tuo hautasaattue matkaa ei jatka, Kun kuullaan ihmisten huutavan näin: "Kas kolari tuolla joen toisella puolen´. Ruumisauto ja juna - melu uskomaton´." Voi ymmärtää kyllä ihmisten huolen, Poika arkussa väsynyt kaikesta on´. Surevat surevat kaipuuta vailla, Ei hoilaa messujaan ees pappikaan. Trumpetit vaikenee kuoleman lailla Vainaja kuuntelee aploodejaan. Hienommat ihmiset suudelman antaa Sylkien inhosta, näytellen vaan. Ja koko maailma kaapua kantaa Ei kuollut syleile ainuttakaan. Myrsky lyö raivoten nuo pellot lakoon Hukuttaa sanatkin surevien. Ja väki kauhuissaan ryntää jo pakoon, Vainaja arkussaan onnellinen. Elävät ihmiset ovat niin arat Pelkäävät sateissa, myrskyissä he. Entiset ihmiset, vainajaparat Rohkeita ovat, toisin kuin me´. Silloinhan ihminen on voiton puolla Kun oman sinetin, merkkinsä saa. Turvassa kaikelta voi silloin kuolla Tammisen arkun kun omistaa. On aivan sama se, oma tai lainaa Kuolleelle moinen ei merkitse lain. Se tuskin vaa´assa paljonkaan painaa Huoleton elämä on vainajain´. Varjojen maailmassa, juhlissa siellä Väistyneet vaarat on, myös pelotkin. On hyvin täälläkin, sitä en kiellä Vaan arkun turvassa on paremmin´.
       
Kuulla voin moitteenne: pilkkaako herran? Päättelyyn teidän vastaisin vaan: Kaikki me kuolemme, murrumme kerran Paitsi nuo vainajat arkuissaan´.
© Turkka Mali. Käännös, 1988
© Turkka Mali. Suorituskyky, 1988
© Heidi Vaarna + Esko Rissanen. Suorituskyky, 2009
© Lasse Mettälä. Suorituskyky, 2012