Pojan niin urhean viimeinen matka
On ruumisautossa, vaan yllättäin.
Tuo hautasaattue matkaa ei jatka,
Kun kuullaan ihmisten huutavan näin:

"Kas kolari tuolla joen toisella puolen´.
Ruumisauto ja juna - melu uskomaton´."
Voi ymmärtää kyllä ihmisten huolen,
Poika arkussa väsynyt kaikesta on´.

Surevat surevat kaipuuta vailla,
Ei hoilaa messujaan ees pappikaan.
Trumpetit vaikenee kuoleman lailla
Vainaja kuuntelee aploodejaan.

Hienommat ihmiset suudelman antaa
Sylkien inhosta, näytellen vaan.
Ja koko maailma kaapua kantaa
Ei kuollut syleile ainuttakaan.

Myrsky lyö raivoten nuo pellot lakoon
Hukuttaa sanatkin surevien.
Ja väki kauhuissaan ryntää jo pakoon,
Vainaja arkussaan onnellinen.

Elävät ihmiset ovat niin arat
Pelkäävät sateissa, myrskyissä he.
Entiset ihmiset, vainajaparat
Rohkeita ovat, toisin kuin me´.

Silloinhan ihminen on voiton puolla
Kun oman sinetin, merkkinsä saa.
Turvassa kaikelta voi silloin kuolla
Tammisen arkun kun omistaa.

On aivan sama se, oma tai lainaa
Kuolleelle moinen ei merkitse lain.
Se tuskin vaa´assa paljonkaan painaa
Huoleton elämä on vainajain´.

Varjojen maailmassa, juhlissa siellä
Väistyneet vaarat on, myös pelotkin.
On hyvin täälläkin, sitä en kiellä
Vaan arkun turvassa on paremmin´.

 
 
 
 

Kuulla voin moitteenne: pilkkaako herran?
Päättelyyn teidän vastaisin vaan:
Kaikki me kuolemme, murrumme kerran
Paitsi nuo vainajat arkuissaan´.