Todellinen runoilija osaa kuolla ajallaan Sen parempi jos kuolee traagisesti. Lermontov oli kakskytkuus, kun marssi kuolemaan Leukakeinuun päättyi erään toisen pesti. Oli Kristus kolkytkolme, kun kertas sanojaan: "Älä tapa, älä viatonta murhaa´." Pantiin moisesta tuo runoilija ristiin roikkumaan, Eipä kirjoittele, eikä mieti turhaa´. Kolkytseitsemän jo täytin, runoilijan monen muun Muistan vainajana siihen ikään olleen. Siinä iässä jo Puskin joutui kaksintaisteluun, Majakovski pyssyn nosti ohimolleen´. Voi petollinen jumala, siis kolkytseitsemän Mä olen eikä kirkonkellot soikkaan. Byron ja Rimbaud silloin jätti elämän, Vaan yli senkin rajan tänään loikkaan. Ei kaksintaistelua tarvittu oo lain Ja tyhjänä on seissyt turhaan risti. Ei verta ohimolle, niihin harmaata jo sain Se sattuakin voisi hemmetisti´. Ei laukausta siis, hysteerikot malttakaa Vielä hätkähdytän teitä joku kerta. Partaterällä kun ryömin, ei haavaa laisinkaan Mun ihollain, vain sydän vuotaa verta. Kas runoilija eläin on pitkäkaulainen, Kaiken typistää se pieneen, elämänkin. Se huitoo veitsellään vain jotain tehdäkseen Se jättää rakastetun, ystävänkin´. Vaan mitä teemme me, suuret runoilijat nykyään? Me riudumme kuin vangit haaremissa. Vähään tyydymme ja elämme myös hiukan pidempään - Näin mietin viime yönä juovuksissa.
       
© Turkka Mali. Käännös, 1988
© Turkka Mali. Suorituskyky, 1988
© Esko Rissanen. Suorituskyky, 2008
© Kari Suhonen. Suorituskyky, 2011
© Pertti Leinonen + Veikko Pöllänen. Suorituskyky, 2012