Kummallinen talo, auki monta ikkunaa Niiden suuret silmät rotkoon tuijottaa Ja portit avoinna niin ruosteisina Kuin irti päässeet ois ne rautakahleista. Se talo köyhä on, vaan riisun hevosen "Hei kuka siellä?" apua saa vain en. Ei ketään, vain varjot sisään kiirehtää, Korppikotkat laskeutuu ja kiertää ympyrää´. Astun eteiseen, vastaanotto on Kuin vieras olisin kutsumaton´. Ja nuo olennot, kuin taulut seinällään Puhumattomat ja oudot silmistään. Vaan keskustelu alkaa kummallinen, Yks tarttuu kitaraan ja laulaa vaikeroiden. Yks tyyppi kaatuileva varastaa ja juo Pöytäliinan päällä puukkonsa on tuo´. Vaan mitä tapahtuu, miks valot pimenee? Mikä talo tämä on, miksei kukaan mitään tee? Mikä on tää hämäryys, vangiksiko jään Taloon ruttotautisten yksin elämään? Hei portit avatkaa, sydämenne sulkekaa´. Kuka emäntäni on, kuka viinin tarjoaa? Joku lähestyy ja puhuu mulle kuiskaten: "Oomme aina eläneet ilman seuraa ihmisen:" "Me syömme ruohoa, niittyvillan puremme Kera viinin katkeran sen alas nielemme Ja tyhjin sydämin tässä tuhon talossa Me rupiin peitetyt oomme ilman toivoa´." Hevoseni kiillotin, susilta jo pakenin Mulle näyttäkää paikka, josta valon löytäisin´. Mulle näyttäkää paikka, minne mennä saan, Missä lattia on suora, missä aina tanssitaan´. "Me emme kuulleet oo katsos ihmispuhetta, Vaan aina eläneet oomme tuhon talossa. Kuin rotat asuneet, kunnes aika meidät syö Kunnes saapuu musta, sysimusta yö." Kauas talon löyhkästä tahdon päästä vain Täyttä laukkaa pakenen, lyöden hevostain. Ravaa hevoseni sinne, missä ihmisiä on Missä eletään kuin ihmiset, missä ihmisiä on´.                
© Turkka Mali. Käännös, 1988
© Turkka Mali. Suorituskyky, 1988