On ilma raskas, myrskyn enteet jo niin kaukaa nään,
nousevan jo huomaan myrskytuulen.
En hengittämään pysty, jostain kuitenkin
laulun lumottujen lintujen kuulen.

Ilon lintu Sirin1 laulaa lauluaan,
mua pesäänsä se houkuttaa.
Kaipuun lintu Alkonost1 se niin musta on,
sen ääni sieluun reiän kaivertaa.

Kaukaa kuullaan laulu tää,
näin helisee kitarain.
Toivon pieni lintu Gamajun1
nyt laulaa mulle vain.

Koko taivas halkeaa ja kellot kumajaa,
kauan kumisten, kauan kumisten
ne soittaa ilon, soittaa rauhan, ne soittaa surunkin.
Ja kupolit ne kaikki täällä kultaamme,
jotta Herramme huomaisi meidät.

Nyt seison eessä maan suuren, maan niin mahtavan.
Aistin maun katkeran, maun suolan.
Seison edessä maan runsaan, maan niin ikuisen,
näen kirkkaan lähteen, näen luolan.

Villit varsat juoksevat, ne hiestä märät on,
ne sidottu on petokseen, valheeseen.
Ne minut mukaansa tempaa alas tyhjyyteen,
maahan suureen, unen kaltaiseen.

Taivas on niin kirjava,
ja siellä seilaa kuuta seitsemän.
Toivon pieni lintu Gamajun,
kai voitat pimeän.

Ja puhdistan nyt sieluni niin kuluneen,
se kunnes hohtaa, se kunnes kiiltää,
se kunnes löytää ilon, rauhan ainaisen
Ja itseni niin rähjäisen mä kultaan nyt,
jotta Herramme huomaisi minut.