Muistan kersanttini niin, me ystävystyttiin.
Hän sanoi: »Olet liian viisas sotimaan.
Et sovi juoksuhautoihin.« Vaan musta tuli kuitenkin
samanlainen sotilas kuin muistakin.
Ohi ammuin aina vaan. Toiset alkoi pilkkaamaan:
»Vaikka kaiken tiedät, tulet kuolemaan.«

 
 
 
 
 
 

»Hei, sinä ylioppilas, mitä on kaksi kertaa kaks?
Hei, älypää, kuka Tolstoin eukko on?«
Kersanttini sanoi näin: »Älä huoli, nuku, ystäväin.
Aamulla on taistelu taas eessäpäin.«
Kersanttini sanoi näin: »Älä huoli, nuku, ystäväin.
Aamulla on taistelu taas eessäpäin.«

Nostin pääni, kiros’ näin: »Pää alas, tännepäin!
Miksi päässäsi on silmät, tohelo?«
Sitten kysyi minulta: »Pitääkö se paikkansa,
että jossakin on kerrostaloja?«
Sitten kysyi minulta: »Pitääkö se paikkansa,
että jossakin on kerrostaloja?«

Rumputuli yllämme häneen jäähtyi sirpale.
Kysymykseen vastata en ehtinyt.
Kersanttini, ystäväin, kaatui maahan vierelläin.
Yksin sotimaan mä viisas tänne jäin.
Kersanttini, ystäväin, kaatui maahan vierelläin.
Yksin sotimaan mä viisas tänne jäin.