Jyrkänteellä, reunalla rotkon, partaalla kuilun
Hevosia ruoskalla ruoskin, piiskaan, hoputan.
Loppuu multa ilma, juon tuulta, nielen usvaa,
Nautin, koska tiedän, kohta kuolen, kohta kuolen.

Vähän hitaammin, pyydän, vähän hitaammin, hei!
Älkää totelko kieltä raippani mun!
Mutta miksi mulle sattui hevoset nää penseät?
Elää ja laulaa loppuun ehdi en.

Näin juotan nää hevoset ja päätän tään säkeistön.
Ja reunalla tässä nyt mä vielä seison vähäsen.

Minä kuolen, ja hirmumyrsky puhaltaa mut kämmeneltä,
Ja aamulla täyttä laukkaa mut reessä näin vedetään.
Hevoset, yrittäkää kiirehtiä hitaammin!
Älkää totelko kieltä raippani mun!

Mutta miksi mulle sattui hevoset nää penseät?
Elää ja laulaa loppuun ehdi en.
Mutta miksi mulle sattui hevoset nää penseät?
Elää ja laulaa loppuun ehdi en.

Mä juotan nää hevoset ja päätän tään säkeistön.
Ja reunalla tässä nyt mä vielä seison vähäsen.

Jumalan luo nyt me tullaan, täältä ei myöhästytä.
Mutta enkelitkö ne noin ilkein äänin meille laulaa?
Vai onko se aisakello käheä ja surunlyömä,
Vai minäkö se huudan: »Älkää menkö niin kovaa!«

Vähän, vähän hitaammin, pyydän, vähän hitaammin, hei!
Mä rukoilen: »Älkää sentään lentäkö!«
Mutta miksi juuri mulle sattui hevoset näin penseät?
Kun en ehdi elää loppuun, niin loppuun kai mä sentään edes laulaa saan.

Mä juotan nää hevoset ja päätän tään säkeistön.
Ja reunalla tässä nyt mä vielä seison vähäsen.