Kaikki muuttunut on vaikka on ennallaan:
metsän vihreä, maan multa musta,
sini taivaan ja heijastus järvestä sen.
Yksi palannut ei taistelusta.

Nyt ei selviä, kumpiko oikeassa oli,
kun olimme eri mieltä.
Häntä kaipaankin oikeastaan vasta nyt,
kun hän ei tule takaisin sieltä.

Oli hiljaa, kun ois’ pitänyt puhua,
lauloi väärin ja väärässä kohtaa.
Eikä aamuisin antanut mun nukkua.
Nyt hän ei tule takaisin koskaan.

 
 
 
 

Tänään kevät on kahleista murtautunut.
Mistähän mä sen idean sainkaan:
»Tule sätkälle!« huusin. Ei vastausta.
Hänhän ei tule takaisin lainkaan.

 
 
 
 

Tilaa korsussa hyvinkin riittänyt ois
molemmille, ja yhteistä aikaa.
Nyt vain äkkiä tunne on merkillinen:
minähän se en palannut lainkaan.