Kuin hälytyskutsu, kaikuvat yöllä Raskaat askeleet, -
Siis, pian myös meidän - täytyy lähteä Ja hyvästellä ilman sanoja.
Kulkemattomalla polulla askelsivat Hevoset, hevoset,
Tuntematonta vain on, millaiseen loppuun Ratsastajat kuljettaen.

Meidän aikamme on toinen, paha, ilkeä, mutta onnea Kuten ennenkin, etsi!
Ja sen takaa-ajossa me lennämme, pakenevaa Onnea jäljitämme.
Tässä kiidossa kuitenkin vain menetämme Parhaat toverit,
Laukassamme huomaamatta, että rinnallamme - Ei ole tovereita.

Ja kauan vielä tulemme luulemaan valoja Me tulipaloiksi,
Kauan tulee tuntumaan meistä pahaenteiseltä Saappaiden narina.
Sodissa jatkuu lasten leikit Vanhoilla nimityksillä.
Ja ihmisiä tulemme kauan jakamaan Omiin ja vihollisiin.

Mutta milloin ryske loppuu, milloin tulet sammuu Ja lakataan itkemästä,
Ja milloin meidän ratsumme väsyvät Laukkaamaan allamme.
Ja milloin meidän naisemme vaihtavat Manttelinsa hameisiin, -
Kunpa silloin ei unohtaisi, ei antaisi anteeksi Eikä menettäisi!..