Vuorensolan hiljaisuudessa, missä kalliot eivät estä tuulta,
Jyrkänteillä minne kukaan ei ole tunkeutunut,
Siellä asui ja eleli iloinen vuoren kaiku, -
Sieltä hän vastaili huutoihin - ihmisten huutoihin.

Silloin kun yksinäisyys kuin paakkuna takertuu kurkkuun.
Ja sortunut vaikerrus tuskin kuultavana putoaa jyrkänteeltä
Tämän avunhuudon kaiku vastaanottaa ripeästi.
Voimistaa sen - ja hellästi kantaa sen takaisin lähettäjalleen.

Ne eivät kai olleet ihmisiä - juovuttuaan huumeista ja myrkkyj uomista,
Ja jotta kukaan ei kuulisi kovaa töminää ja korsketta,
Ne tulivat vaientamaan ja tappamaan elävän vuoren kaiun, -
Ne sitoivat kaiun ja tunkivat hänelle suukapulan.

Koko yön jatkui tämä verinen julma huvittelu, -
Ja kaiku hakattiin ja tallottiin - mutta kukaan ei kuullut ääntä
Aamulla ne ampuivat vaiennetun vuoren kaiun, -
Ja kivet vierivät alas kuin kyyneleet haavoitetusta kalliosta...