Minä kysyin sinulta: "Miksi te haluatte mennä vuorille? -
Sinähän pyrit huipulle ikään kuin haluaisit taisteluun. -
Voihan Elbrus-vuoriston nähdä mahtavana myös lentokoneesta.
Sinä purskahdit nauramaan - ja otit minut mukaasi.

Siitä lähtien sinä tulit niin läheiseksi ja rakkaaksi,
Minun alppinistini, oma vuorikiipeilijäni, -
Kiskoessasi minua ensimmäistä kertaa halkeamasta,
Sinä hymyilit, oma rakas alppinistini.

Mutta myöhemmin - voi noita kirottuja halkeamia,
Kun kiittelin sinua illallisesta,
Sainkin kaksi terävää korvapuustia -
Mutta minä en loukkaantunut, vaan sanoin:

"Oi, miten sinä oletkaan läheinen ja rakas,
Minun alppinistini, oma vuorikiipeilijäni!.."
Joka kerta halkeamista minua etsiessäsi,
Sinä kiroilit minua, oma alppinistini!

Myöhemmin jokaisella meidän nousuretkellämme -
Voi, miksi sinä suhtaudut niin epäilevästi minuun?! -
Sinä sidoit turvaköyteni nautiskellen,
Minun epäaito, muovinen alppinistini.

Oi, kuinka oletkaan etäinen, etkä lempeä,
Minun alppinistini, oma vuorikiipeilijäni!
Joka kerta kiskoessasi minua kuiluista,
Sinä haukut ja kiroilet minua, oi alppinistini!

Sinua varten tuhlasin viimeisetkin voimani -
Nyt voin vain ojentaa pyytävästi käteni sinulle, -
Ryömiä vaivalloisesti ylös ja sanoa: "Nyt riittää, rakkaani!"
Siinä samassa syöksyin alas, mutta ehdin kuiskata:

"Oi, miten sinä oletkaan läheinen ja rakas,
Minun - lempeä kuin kallio - alppinistini!.."
Nyt me olemme köydellä yhteen sidottuina -
Näin tulimme molemmat tosi alppinisteiksi!