Mikset hypännyt, Marjuska, jokeen,
Mifcset vaiennut ikiajoiksi,
Kun rakkaasi vietiin sotaväkeen, sotaväkeen,
Kun armaasi lähti sotilaaksi.

Pesen katkerilla kyynelillä kamarin,
Ja suljen oven pitkiksi vuosiksi,
Kumarrun järven ylle pajuna, pajuna,
Katson kuin peilistä, kuinka on laitasi.

Heinänkorret mehevät, minluntuoksuiset,
Ilman sinua taittuvat, Tuulet puhaltavat.
Sotilaan kohtalo sotaisa, sotaisa,
K uin luodit rintaasi, ei sinua sivuuta.

Polun syvän tallaan niitylle,
Hääseppeleeni kestäväksi sidon,
Neidon pitkän palmikon, Lattiaan yltävän, lattiaan yltävän,
Säästän rakkaalleni harmaana.

Nyt otetaan sormukseni valkealta vadilta,
Piiri alkaa pyöriä, suru tulee taas.
Toteutukoon ennustus,
Palatkoon armas kevätpäivänä.

Oi, kuin ennen, kotiin iloisena mennen,
Hiljaisella sanalla lempeällä lohduta.
Morsiamen elämä on kuin syvä syöveri,
Marjuska odottaa, kiirehtii.