Pitkin rinnettä ja pitkin kuilun reunaa eelle, eelle
minä hevosia juoksuttelen, ruoskallani ajan.
Ilmaa multa puuttuu, tuulta minä juon ja usvaa niellen
tunnen: lähellä jo olen kuolinrajaa, kuolinrajaa.

Vähän hitaammin, mun hevoseni, hitaammin!
Älkää ruoskaani mun totelkaa!
Vaan mun hevoseni hyvät ovat nirsoja niin.
Elää ehtinyt en, laulaa loppuun en saa.

Juotan hevosiain, laulan kuplettia vaan,
kuilun reunalla hetken kun seisoa saan.

Minä katoan, kuin höyhen viiman puhaltama äkin,
aamulunta myöten viedään minut laukkaa reellä.
Hevoseni, vauhtianne, juoksuanne hiljentäkää,
matkaa pidentäkää majalleni minun viimeiselle.

Vähän hitaammin, mun hevoseni, hitaammin!
Onko ruoskasta komentajaa?
Vaan mun hevoseni hyvät ovat nirsoja niin.
Elää ehtinyt en, laulaa loppuun en saa.

Juotan hevosiain, laulan kupletin vaan,
kuilun reunalla hetken kun seisoa saan.

Hyvin ehdimme: ei Jumalamme myöhästyä anna.
Mutta enkelit ne laulavat niin vihaisesti silti.
Aisokello itkee ääneen, syvää suruansa täynnä
taikka minä pyydän malttia ja rauhaa hevosilta.

Vähän hitaammin, mun hevoseni, hitaammin!
Pyydän: juoksua hidastakaa!
Mutta ovat minun hevoseni nirsoja niin.
Elää ehtinyt en, laulaa antakaa!

Juotan hevosiain, laulan kupletin vaan,
kuilun reunalla hetken kun seisoa saan.