Olen valveilla, ja näen enneunta
Nappaan pillereitä - toivon nukahdusta.
Tottumattomana nielen karvasta vatsahappoa -
Järjestöt, instanssit ja virkavalta
ovat julistaneet minulle avoimen sodan
Siksi että särjin hiljaisuuden
Siksi että kähisin ja huusin kaikkialla maassa,
Todistivat, en ole mitätön pikku kapula rattaissa,
Siksi että minulla ei ole mitään, edes unta,
Siksi että ulkomaiden lähetyksissä
Kaikuvat rivot laulut alamaailmasta,
Pitävät velvollisuutena anella anteeksikin:
- Me itsekin, nähkääs ilman lupaa... Niinpä niin!
Ja miksi vielä? Ehkä vaimon vuoksi -
Kun en voinut, muka naida kotimaista?!
Kun, muka kapitalismiin olin tyrkyllä
Enkä haluakaan vajota pohjalle,
Että laulunkin sanoitin, jos toisen,
Siitä, kuinka joskus löimme Fritzin
Rivimiehestä tulimyrskyyn sortumassa,
Enkä itse sodasta tuon taivaallista tiedä.
Huutavat, kuinka kuunkin heiltä kahmin
Ja muutakin kenties vielä riistäisin.
Ja huhujen lisäksi yhä uutta perätöntä puhetta.
Ei nukuta... No kuinka nukuttaisi?!
Ei! En ala juopotella! Annan kättä
Ja testamentin yli piirrän ristin,
Ristinmerkin teen myös itsekin,
Ja laulun kirjoitan, jos toisen,
Siinä jotakuta kiroan,
Mutta syvän kumarruksen suon
Niille, jotka julistavat, etten uskaltanut asettua vielä lepäämään!
Olkoon kärsimysten malja kukkuroillaan - minä en petä heistä ketään.