Jäätä pitkin askelsin,
silmät täyttyi kyyneliin,
vain häpeää ja tuskaa tunsin rinnassain.
Tahdoin jättää kaiken tään,
kiven lailla painua veteen kylmään, pimeään.
Kiven lailla painua kylmään,
syvään veteen - pimeään.

Talven viimaan viiltävään
karjuin tuskaa, ikävää.
Vei myrskytuuli vaikerruksen mennessään.
Altani kun petti jää,
tarrautuivat kynnet reunasta kiinni pitämään.
Altain petti jää, kynnet verisinä
kiinni jäin pitämään.

Tunnen: voimat vähenee.
Nytkö viimein vaimenee
nuo huhut, pilkkapuheet, valheet vieraiden?
Lailla tammansa hallavan
hänen toivon palaavan, minut syliin sulkevan.
Syliin kuumaan rakkaani toivon
minut jälleen sulkevan.

Haihtuu harhat pimeyteen,
vaivun mykkään tyhjyyteen.
En löydä - vaikka kuinka etsin - entiseen.
Jää vain kipu viiltävä,
yhä tarraa kiinni kynteni kylmään reunaan jään.
Kylmän reunaan jään,
ikuisesti seuranain kipu viiltävä.