Mikset virtaan vuolaaseen päistikkaa syöksynyt?
Tuskasi nyt poissa ois Marjushka.
Rakkaasi kun vietiin pois sotimaan, sotimaan -
Sä häntä näetkö milloinkaan Marjushka?

Veden puoleen kaareutuu rinnallaan rannan puu,
kuva rakkaan pyörteeseen sekoittuu.
Kuolemaanko astelee sotamies, sotamies
vai ohi rinnan lentääkö luodit kukaties?

Kirjeen, jonka kerran sai rakkaaltaan Marjushka
väliin kirjan kalleimman tallentaa.
Ikkunoista heijastuu kalvas kuu, vain kalvas kuu.
Katkerat on kyyneleet. Aika seisahtuu.

Juhlan äänet tuuli tuo - häitä kai tanssitaan.
Suru rintaa puristaa Marjushkan,
rakkaansa kun vietiin pois sotimaan, sotimaan
rintamalle vieraan maan peloissaan.

Vierii vuosi, toinenkin. Sormustaan Marjushka
hellästi koskettaa - odottaa.
Yhä uskoo rakkaansa palaavan, palaavan.
Jos ei tänään, niin huomenna - ehkä huomenna,
uskoo rakkaan palaavan Marjushka.